Tulevan isän näkökulmasta
Minusta tulee isä. Ajatus, jonka pyöritteleminen mielessä tuntuu vielä neljänkin odotuskuukauden jälkeen samaan aikaan hienolta, jännittävältä ja kummalliselta. Hieman pelottavaltakin. Annan kanssa naureskellaan välillä, että olen varmaan yhtä pihalla vielä silloinkin kun jo pitelen tulevaa poikaani synnytyssalissa.
Tämä on yksi suurista askelista kohti omaa miehuuttani; kun ajattelen elämääni taaksepäin en voi muuta kuin todeta olleeni aivan poikanen, ainakin tähän asti. Nyt on myös viimeistään aika katkaista napanuora omiin vanhempiini. Anna-Lydia on kyllä ollut jo kauan minua kypsempi ja itsenäisempi tässäkin asiassa. Pientä skismaa ja hankausta ei voine välttää tulevien isovanhempien ja vanhempien välillä - itse kullakin menee aikaa totutella uusiin rooleihin ja muuttuviin asetelmiin rooleissa.
Hankausta olisi voinut olla kyllä vähemmänkin, jos minulta kysytään. On ollut hieman ikävää tuoda tämä itsenäisyys(itsepäisyys)taistelu kotiin Annankin murehdittavaksi. Odottava äiti kun ei kaipaisi yhtään lisästressiä tulevan muuton ja odotuksen aiheuttaman lisäksi, jotka jo itsessäänkin ovat ihan tarpeeksi.
Odottavasta äidistä puheenollen, en tiedä mitään hienompaa ja kauniimpaa kuin oma Annani. Hän huokuu naisellista kypsyyttä ja tietynlaista uudenkaltaista minulle ennennäkemätöntä itsevarmuutta. Anna-Lydiasta näkee, että hän on valmis tulemaan äidiksi - ja tiedän hänen pärjäävän siinä roolissa erityisen hyvin. Ehkäpä tämä on sitä kuuluisaa äidinvaistoa.
Toivottavasti meidän tuleva poikamme pitää Peter Gabrielista, sillä sen kuulemiselta hän ei voi välttyä! Tämä kappale ainakin sopii teemaan.
--
Sami
--
Sami
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti